Murina on kommunikointia, ei luonnevika

“Koira ei saa murista ihmisille.” Jokainen koiranomistaja lienee kuullut tämän lauseen. Nettikeskusteluissa vuodatetaan, kuinka koira murisi lapselle ja nyt pitäisi koirasta päästä eroon, koska se osoittautuikin vihaiseksi. Ja että siltä otettiin kyllä heti luulot pois, mutta silti se edelleen murisee.

Koirat ymmärretään usein väärin, ja murisevat koirat vielä useammin. Muriseva koira herättää meissä ihmisissä kummallisen tarpeen kieltää, heristää sormea, tuijottaa vihaisesti, vääntää kulmakarvoja mutkalle, kenties jopa tarttua koiraa niskasta tai pahimmassa tapauksessa lyödä tai potkaista.

Koira kyllä oppii, että murisemisesta seuraa ikäviä asioita. Se voi lakata murisemasta sellaisissakin tilanteissa, joissa se kokee voimakasta tarvetta tehdä niin. Ja sitten ihmetellään, kun meidän koira, joka ei koskaan edes murissut, puri aivan varoittamatta. Sillä on varmaan aivokasvain.

Koira yrittää viestiä selvästi

Murina on koiran kommunikaatiota. Se on koiran tapa kertoa, että sitä pelottaa, siihen sattuu tai se muusta syystä haluaa, ettemme tule lähemmäs. Jos koiran viestit ymmärrettäisiin jo ennen murinaa, sen ei tarvitsisi murista. Koira alkaa kertoa hyvin hienovaraisin viestein, että se toivoo meidän lopettavan sen, mitä olemme tekemässä. Ettemme esimerkiksi tule lähemmäs sen luuta tai koske kipeää kohtaa. Kun viestiä ei ymmärretä, koira yrittää sanoa saman selvemmin.

Yritin napata videolle tätä viestintää. Videon koiralla on jääkuutio, johon on jäädytetty sen herkkuja. Se ei pysty ahmimaan herkkuja nopeasti, joten sitä alkaa pelottaa, että se menettää aarteensa. Sen ruokaa ei ole ollut tapana härkkiä, joten se on aluksi hieman hämillään siitä, että sen aarretta lähestytään ja vielä kamera kasvojen edessä.

Koirat ymmärtävät hienovaraisia viestejä

Videolla koiran käytös on kuin suoraan norjalaisen Turid Rugaasin kirjasta Rauhoittavat signaalit. Kun lähestyn kamerani kanssa sen herkkua, tilanne käy sille epämukavaksi. Se yrittää ensin kertoa sen minulle hienovaraisesti kääntämällä päätään sivulle ja lipomalla nenäänsä. Useimmat koirat ymmärtäisivät jo tässä kohtaa pysähtyä. Minä en. Kun se ei saa minua pysähtymään, koira kohottaa tuskin huomattavasti ylähuultaan ja murisee hiljaa. Se on jo selvästi uhkaava ele, varoitus. “Nyt oikeasti, pysähdy!”

Eräässä murinaa käsitelleessä tutkimuksessa (Faragó ym.: The bone is mine: affective and referential aspects of dog growls) lähes kaikki koirat (11/12) jättivät mehevän luun rauhaan, kun niille soitettiin nauhoitettua, luutaan puolustavan koiran murinaa. Leikkivän koiran tai vieraalle ihmiselle murisevan koiran ääntelyllä ei ollut samaa vaikutusta. Tästä voinee vetää sen johtopäätöksen, että koirat tietävät tietynlaisen murinan kuuluessa olevan tosi kyseessä. Ne kuulivat varoituksen ja halusivat välttää mahdollisen yhteenoton. Niin koirat yleensä toimivat, koska ne ovat sosiaalisesti taitavia ja sopuisia olentoja. (Lisää ko. tutkimuksesta esimerkiksi täällä: Scienceblogs: Hands-off-my-bone/)

Palataanpa videoon. Normaalitilanteessa pysähtyisin viimeistään kuullessani murinaa. Videota kuvatessa menen kuitenkin lähemmäs, koska haluan näyttää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Hyökkääkö koira? Ei. Se haukahtaa ja hypähtää minua kohti. Nyt se saa lopultakin minulle jakeluun sen, mitä yritti koko ajan sanoa: siirryn kauemmas ja koira saa jatkaa syömistä rauhassa.

Joku toinen koira olisi samassa tilanteessa voinut jo näykätä tai purra. Videon koirakin olisi saattanut näykätä, jos olisin jatkanut uudelleen lähestymistä tai se olisi aiemmin oppinut, että sen täytyy puolustaa ruokaansa. Reaktio olisi voinut olla ylimitoitettu myös esimerkiksi siksi, että koira olisi ollut syystä tai toisesta hyvin stressaantunut tai pelännyt, että käyn siihen käsiksi. Nyt näykkäämiseen ei ollut mitään syytä, koska pienempikin reaktio sai epämiellyttävän tilanteen laukeamaan.

Murisemalla tyranniksi?

Minua surettaa se, millaisen karhunpalveluksen teemme itsellemme ja koirille rankaisemalla niitä murinasta. Se on viestintää, jonka tampiokin ymmärtää. Muriseva koira ei osoita yhtäkkistä vihaisuutta tai arvaamattomuutta, vaan yrittää kertoa meille, että tilanne on epämiellyttävä, ja se haluaa meidän siirtyvän kauemmas. Sehän yrittää olla kaikkea muuta kuin arvaamaton.

Vielä viime vuosituhannella oli ihan tavallista ajatella, että jos koiran murinaa uskoo, eli siis esimerkiksi siirtyy kauemmas koirasta, koira oppii, että sillä tavalla saa asioita periksi. Ajateltiin, että koirasta tulee tyranni, joka hyödyntää murinaa suunnilleen niin kauan, että saa luottokortin ja auton avaimet. Ja, ironista kyllä, se oli vielä sitä aikaa, kun joidenkin mielestä koiria ei inhimillistetty kuten nykyisin.

Nykyään onneksi aletaan jo oivaltaa, että ymmärtämällä ja uskomalla koiran viestintää, siitä ei tule tyrannia vaan selkeästi viestivä ja luottavainen otus. Siitä ei tule arvaamatonta meille, kun me emme ole sitä sille. Varoittamatta kimppuun käyvän ihmisen kanssa eläminen lienee vähintään yhtä raskasta koiralle kuin on sellaisen koiran kanssa eläminen ihmiselle.

Kun koiralle halutaan opettaa, että sen pitää pyynnöstä luopua aarteistaan, tulla pois sohvalta tai antaa tehdä esimerkiksi epämiellyttäviä hoitotoimia, ei niitä opeteta rankaisemalla murinasta. Ne opetetaan tekemällä luopumisesta, alas hyppäämisestä ja hoitotoimista palkitsevia tapahtumia.

Haluan korostaa, että muriseva koira ei ole luonnevikainen, vaan viestivä koira. Jos sen viestit ymmärretään jatkuvasti väärin, epämiellyttävä tilanne ei helpota, tai sitä vielä rangaistaan siitä, että se yrittää kertoa tukalasta olostaan, se voi toki käyttäytyä arvaamattomasti ja purra. Kukapa ei.